TIETOA MEISTÄ

                                Tiia Sirviö
HiusStudio13 siirtyi omistukseeni keväällä 2022. Olen työskennellyt liikkeessä kohta kahdeksan vuotta. 

Parasta parturi-kampaajan työssä on ammatin monipuolisuus ja se, että saa tehdä työtä ihmisten kanssa. On ihana tehdä työtä jossa näkee heti oman käden jäljen ja josta oikeasti nauttii!

Mieluisin työpäivä onkin sellainen, että saa toteuttaa monia erilaisia lopputuloksia kunkin asiakkaan kanssa yhdessä ideoiden! (tai antaen minulle vapaat kädet toteuttaa:)

Palvelen ilolla kaikki asiakkaat, mutta jos jokin lempparityö pitäisi valita niin raidoitustyöt eri tekniikoilla ja yleisestikkin hiusten värjääminen on mun juttu! Innostun kun saan leikata eri mittaisia polkkamalleja.
Vapaa-ajan vietän oman perheen kanssa puuhastellen ja liikkuen. Myös ystävät ovat minulle tärkeitä.

Lämpimästi tervetuloa penkkiini 😍

                       Merja Lähteenmäki

 Olen työskennellyt pitkään Keravalla, näistä vuosista kuuluu kiitos asiakkailleni♥️

Hyvä asiakaspalvelu on sydäntäni lähellä.

Työskentelen mielelläni lyhyiden hiusten parissa. Teen mielelläni teknisiä ja vaativampiakin hiustenleikkauksia. Myös hiustenvärjäykset tukevat hyvää leikkaustyötä.

Pitkä työkokemus on mahdollistanut minulle tehdä monipuolista kampaamotyötä, joihin kuuluvat myös permanentit.

Vapaa- aikanani harrastan liikuntaa, leivon ja löhöilenkin:)

Vietän aikaa mökkeillen ja perheen kanssa.

                              Saara Laine

Pidän hiusongelmien ratkomisesta. Minulle tärkeintä on että viihdyt ja pärjäät hiustesi kanssa. Kotihoitotuotetta valittaessa kuuletkin yleensä pienen luennon :)

Innostun uusista trendeistä vielä näin vuosia allalla olemisenkin jälkeen. Tekniikka kehitystä ja uusia tuulia tulee seurattua ihan päivittäin.

Erikoisosaamisena pidennykset (mago/teipit).Ja eniten nautin raidottamisesta, kunnon pixie leikkauksesta, täyteläisistä värimaailmoista ja mielelläni teen juhlistasi täydellisen kampauksella ja meikillä.